Avun tarjoaminen ja toisen puolesta tekeminen

Läheisen tuki pelaajalle voi vaikuttaa kahdella tavalla: se voi joko kannustaa ongelmien ratkaisemiseen ja pelaamisen lopettamiseen tai pelaamisen jatkamiseen.

Tästä syystä läheisen on hyvä miettiä tarkasti omaa toimintaansa ja sitä, millaisen viestin hän antaa käytöksellään pelaajalle.

Avun tarjoamisessa ja toisen puolesta tekemisessä on ero

Läheinen saattaa olla niin tottunut auttamaan tai tekemään asioita toisen puolesta, ettei hän itse huomaa miten ylläpitää pelaajan mahdollisuuksia pelata.

Pelaamisen jatkamista voi edesauttaa se, että läheinen pelastaa pulasta, lainaa rahaa tai osallistuu pelaamisen salaamiseen ulkopuolisilta.

On hyvin inhimillistä yrittää auttaa pulassa olevaa ja pitää tämän puolia, mutta peliongelman kaltaisessa tilanteessa tämä toiminta voi johtaa ei-toivottuihin seurauksiiin: Jos pelaaja huomaa toisen ihmisen maksavan velat, saattaa hänelle syntyä houkutus lähteä ”vielä kerran” kokeilemaan josko pelistä saisi tällä kertaa voittoa. Käytettävissä oleva raha toimii helposti houkuttimena pelaamiseen, ja vaikka aikomuksena olikin ostaa ruokaa huomiseksi, voi saatavissa oleva raha laukaista pelihimon.

Voisiko pelaajaa sen sijaan pyrkiä vastuuttamaan oman tilanteensa muuttamisessa? Ongelmallisesti pelaava tarvitsee joskus herätyksen todellisuuteen voidakseen tunnustaa, että oma toiminta vaatii muutosta.

Niin kauan kuin joku pelastaa pulasta, voi pelaaja valehdella itselleen että kaikki on hyvin. Rahan lainaaminen, pelivelkojen maksaminen tai pelaamisen salaamiseen osallistuminen saattaa ylläpitää tai pitkittää ongelmaa.

Rinnalla kulkeminen on toisen tukemista, mutta ei puolesta tekemistä

Läheinen voi auttaa pelaajaa auttamaan itseään ja pyrkiä kunnioittamaan tämän omia keinoja. Jokaisella on itsemääräämisoikeus. Elämänhallintaa ja pelaamattomuutta voi joutua opettelemaan. Saattaa olla tuskaistakin katsella vierestä, miten toinen ohjailee elämäänsä eivätkä ratkaisut kenties palvele läheistä. Toista henkilöä ei voi kuitenkaan pakottaa muutokseen vastoin tämän tahtoa.

Seuraavat kysymykset pelaajalle voivat auttaa miettimään omaa roolia tukemisessa:

  • Miten voisin olla sinulle avuksi?
  • Mitä koet tarvitsevasi juuri nyt?
  • Kenen apua tarvitset ja missä asiassa?
  • Miten ajattelit itse viedä asiaa eteenpäin?

Läheinen itse määrittelee sen miten voi ja haluaa tukea pelaajaa. Kun itse määrittelemme miten autamme toista ihmistä, teemme samalla selväksi omat rajamme. Tämä on tärkeää kummallekin osapuolelle, jotteivät vastuut ja roolit mene sekaisin. Kumpikin auttaa itse itseään ja tukee toista. Läheinen voi valaa pelaajaan uskoa siihen, että pelaamisen lopettaminen on mahdollista ja että elämä ilman liiallista rahapelien pelaamista on parempi vaihtoehto. On hyvä muistaa, että molemmat osapuolet ovat vastuussa omasta ja yhteisestä arjesta.

Läheinen voi miettiä mitkä ovat hänelle itselleen sopivimmat tukemisen keinot ja toisaalta mikä tuntuu liialliselta tai epäreilulta. Ei ole tarkoitus, että läheinen uupuu tai väsyy auttamiseen. Ei pidä tehdä sellaista mikä ylittää omat voimavarat tai auttaa pelaajaa välttämään omaa vastuuta elämästään. Näin pelaajakin voi oivaltaa, että läheinen voi toimia tukena sekä rinnalla kulkijana, mutta ei asioiden ratkaisijana tai puolesta tekijänä. Vastuu itsensä hoitamisesta säilyy pelaajalla.

Vinkkilista läheiselle:

1.    Hanki tietoa ongelmapelaamisesta ja puhu asiasta jonkun luotetun henkilön kanssa. Hae apua itsellesi.

2.   Kerro pelaajalle, miltä tilanne sinusta tuntuu. Pysy rauhallisena, kun keskustelet pelaajan käytöksestä ja sen vaikutuksista elämäänne.

3.   Jos elätte samassa taloudessa pyri suojaamaan taloudellinen tilanne ja toimi saadaksesi raha-asiat järjestykseen. Älä luovuta laskujen maksuvelvollisuutta pelaajalle, vaan maksa itse laskut.

4.   Auta hoitoa haluavaa pelaajaa löytämään apua ja tue häntä hänen päätöksissään voimavarojesi mukaan.

5.   Muista, että muutos vie aikaa, vaatii ponnisteluja sekä usein useamman yrityksen ennen onnistumista.

6.   Älä saarnaa tai syytä pelaajaa ongelmasta. Muista myös pelaajan hyvät puolet.

7.   Älä pelasta pelaajaa hänen tekojensa seurauksilta. Esimerkiksi rahan lainaaminen tai velkojen maksaminen voi pahentaa tilannetta.

8.   Älä pelaa rahapelejä läheisesi kanssa.

9.   Älä ota vastuuta pelaajan toipumisesta. Rohkaise häntä ottamaan vastuu käyttäytymisestään ja päätöksistään.