Hyödyllisen lääkkeen haitat voivat olla vakavat

Peliongelma on vakava uhka ihmisen hyvinvoinnille. Parkinsonin tautiin ja psykoosiin määrätyt lääkkeet saattavat vaikuttaa peliongelman syntyyn, pahenemiseen tai uusiutumiseen. Siksi on tärkeää, että lääkäri osaa kysyä pelaamisesta lääkettä määrätessään. Yhtä tärkeää on, että potilas uskaltaa kertoa peliongelmistaan.

Pelaamisen hallinnan ongelmien taustalla voi olla monia syitä. Sosiaaliset, psykologiset ja biologiset tekijät yhdessä ja erikseen voivat altistaa pelaamisen ongelmille. 

Usein on mahdotonta osoittaa yhtä syytä pelaamiselle ja toisaalta ongelmaa voidaan hoitaa, vaikka syy ei koskaan tulisi ilmi. On kuitenkin tilanteita, joissa yksittäinen tekijä vaikuttaa voimakkaasti henkilön alttiuteen kärsiä peliongelmasta. Tämä tekijä voi olla muuhun sairauteen määrätty lääke. Pahimmillaan harkiten määrätty lääkitys vaikuttaa peliongelman syntyyn, pahenemiseen tai uusiutumiseen.

Peluurin asiakastyössä nousevat toistuvasti esiin Parkinsonin tautiin määrätyt dopamiiniantagonistit sekä psykoosilääke Abilify.

Parkinson -lääkitys voi laukaista peliongelman

Parkinsonin taudin yhteydessä käytetyn lääkityksen vaikutus peliongelmaan on tunnettu jo pidemmän aikaa. Osalla potilaista erityisesti dopamiiniagonistilääkitys on laukaissut peliongelman. Peliongelman esiintyvyys Parkinsonin tautia sairastavilla onkin suurempi kuin muussa väestössä.

- Peliongelma näyttäisi liittyvän nimenomaan lääkitykseen eikä itse sairauteen, toteaa neurologian erikoislääkäri Valtteri Kaasinen.

Voimakas pelihimo on listattu esimerkiksi Sifrolin (vaikuttava aina pramipeksoli) ja ropinirolin (esim. Ropinirol Orion) melko harvinaisiksi haittavaikutuksiksi. Dopamiiniagonisteja käytetään myös levottomien jalkojen hoitoon.

Peliongelma ja Abilify ovat yhdistelmä, jonka kanssa oltava erityisen varovainen

Abilifyn vaikuttava aine on aripipratsoli. Lääkettä käytetään erityisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja skitsofrenian hoidossa. Muita kauppanimiä aripipratsoli-valmisteille ovat Abilify Maintena ja Aristada. Abilify vähentää psykoottista oireilua ja hajanaista ajattelua sekä voi tasata mielialaa.

Abilifyn käytön yhteydessä on raportoitu liiallista pelaamista, mutta tämän haittavaikutuksen yleisyys on tuoteselosteen mukaan toistaiseksi tuntematon.

- Abilify-valmisteen ottamisen suhteen tulla olla erityisen varovainen, jos henkilöllä on aiempaa kokemusta liiallisesta pelaamisesta, Kaasinen neuvoo.

Kanadassa ja Yhdysvalloissa tehtyjen turvallisuuskatsausten mukaan aripipratsolin ja hallitsemattoman pelaamisen välillä on yhteys. Peliongelman voidaan katsoa olevan aripipratsolin mahdollinen sivuvaikutus sellaisillakin henkilöillä, joilla ei ole ollut aiempaa peli- tai muuta riippuvuustaustaa.

Pelaaja, kerro lääkärille peliongelmasta! Lääkäri, kysy pelaamisesta ja peliongelmasta!

Suurin osa tietää, että on tärkeää kertoa lääkärille myös muista sairauksista ja lääkityksistä, kun lääkäri on määräämässä uutta lääkettä. Näin lääkäri voi ottaa huomioon lääkkeiden mahdolliset sivu- ja yhteisvaikutukset sekä arvioida kokonaistilanteen luotettavasti. Harvempi mieltää peliongelmaa asiaksi, josta lääkärille tulisi mainita.

- Lääkärin tulee kuitenkin saada tietoonsa kaikki lääkitykseen vaikuttavat tekijät päätöstensä tueksi, Kaasinen sanoo.

Moni häpeää peliongelmaa, eikä halua puhua siitä ylipäätään kenellekään. Peliongelma on usein pelaajan salaisuus siihen saakka, kunnes sen aiheuttamat seuraukset pakottavat puhumaan asiasta esimerkiksi läheiselle. Suuri joukko pelaajista ei kerro pelaamisen aiheuttamista ongelmista esimerkiksi lääkärilleen, terapeutilleen, sosiaalityöntekijälleen tai muulle hoitotaholle. Potilaalta tai asiakkaalta ei usein myöskään osata peliongelmasta kysyä.

Kaikki lääkitys ja muutokset lääkityksessä tulee aina suunnitella ja toteuttaa lääkärin toimesta

Peliongelma voi olla hyvin vakava haittavaikutus, jolla voi olla tuhoisia vaikutuksia pelaajan hyvinvointiin, sosiaalisiin suhteisiin ja talouteen. Peliongelma voi pahimmillaan aiheuttaa lyhyessäkin ajassa ongelmavyyhden, jonka selvittämiseen ja josta toipumiseen menee vuosia. Siksi pelaamisesta pitää puhua ja siitä kannattaa kysyä.

Jos sinulla on ollut vaikeuksia hallita pelaamista lääkityksen aloittamisen tai muuttamisen jälkeen, ole yhteydessä hoitavaan lääkäriisi.

- Lääkitystä ei koskaan saa lopettaa ilman lääkärin määräystä ja valvontaa, painottaa Kaasinen.

Artikkelin asiantuntijana toimi neurologian erikoislääkäri Valtteri Kaasinen.

Lue myös: Lääkitys aiheutti Jaakolla armottoman pelihimon - menetti lähes 30 000 euroa (Iltalehti 19.2.2018)

LISÄTIETOA:

Sinun ohjeesi Abilify (aripipratsoli) valmisteen käyttöön. Potilaan/omaisen tiedote. 2013. Otsuka Pharma Skandinavia AB. https://www.fimea.fi/documents/160140/744738/23976_Patient_fin.pdf

Summary Safety Review – ABILIFY and ABILIFY MAINTENA (aripiprazole) – Evaluating the Risk of Certain Impulse Control Behaviours, 2015. https://www.canada.ca/en/health-canada/services/drugs-health-products/medeffect-canada/safety-reviews/summary-safety-review-abilify-abilify-maintena-aripiprazole-evaluating-risk-certain-impulse-control-behaviours.html

FDA Drug Safety Communication: FDA warns about new impulse-control problems associated with mental health drug aripiprazole (Abilify, Abilify Maintena, Aristada). U.S. Food and Drug Administration, 2016. https://www.fda.gov/drugs/drugsafety/ucm498662.htm

Peliongelma oletettua yleisempää. Parkinson-postia 1/07. Suomen Parkinson liitto Ry. https://www.parkinson.fi/artikkelit/peliriippuvuus-oletettua-yleisempaa-107

Impulssikontrollihäiriötutkimusta Suomessa. 2015. Suomen Parkinsonsäätiö. http://www.parkinsonsaatio.fi/impulssikontrollihairiotutkimusta-suomessa

Impulse Control Disorders in Parkinson Disease. A Cross-Sectional Study of 3090 Patients. 2010. Arch Neurol. 2010;67(5):589-595.

Reports of pathological gambling, hypersexuality, and compulsive shopping associated with dopamine receptor agonist drugs. - https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25329919