Taloudenhallinta

Peliongelma vaikeutuu usein ajan kuluessa, kun pelaamiseen käytetty aika lisääntyy ja rahasummat kasvavat. Kun rahat eivät riitä enää elämiseen, pelaaja voi nähdä ainoaksi ratkaisuksi suuren voiton, joka kuittaisi kaikki aiemmin peleihin menetetyt rahat.

Vaikka pelaamalla taloudellinen ahdinko voi unohtua hetkeksi, tosiasia kuitenkin on, että pelaamista jatkamalla ongelma syvenee. Peliongelma ei ratkea pelaamalla eikä tappioita saa pelaamalla takaisin.

Moni ongelmapelaaja pelaa oman maksukyvyn loputtua lainarahalla: he lainaavat ystäviltä ja perheenjäseniltä sekä ottavat kulutusluottoja, pankkilainoja ja pikavippejä. Vuonna 2014 noin joka kolmas Peluurin soittanut asiakas kertoi rahoittaneensa tai läheisensä rahoittaneen pelaamistaan lainarahalla.

Taloudellisen ongelman ratkaiseminen kulkee käsi kädessä peliongelman hallintaan saamisen ja hoitamisen kanssa. Raha-asioiden kuntoon saattaminen ja maksujärjestelyiden tekeminen helpottavat usein henkistä pahoinvointia.

Muista kuitenkin, että maksujärjestelyt eivät ratkaise peliongelmaa. Myös esimerkiksi järjestelylainojen saamisen ehtona on, että peliongelma on selvästi hallinnassa. Työstä talousongelmien ratkaisemisen lisäksi myös ongelmaan johtanutta syytä, rahapeliongelmaa.

Vinkkejä raha-asioiden kuntoon saattamiseksi

1. Kokonaistilanteen hahmottamiseksi kannattaa listata ylös kaikki velat eräpäivineen ja korkoineen.

  • On mahdotonta selvittää tilannetta, jos ei tiedä, kenelle on velkaa ja kuinka paljon. Huonoin ratkaisu on jättää laskut avaamatta.
  • Alkuun pääsee avaamalla laskut ja listaamalla kaikki laskut paperille tai taulukkolaskentaohjelmaan.
    • Valmiin excel-pohjan löydät täältä.
    • Hyödynnä raha-asioiden suunnittelussa ja seurannassa netin taloudenhallintasovellus Pennoa
  • Ulosottovirasto, Suomen asiakastieto sekä Oikeusrekisterikeskus voivat auttaa velkatilanteen kartoituksessa. Tarkempia tietoja ja ohjeita löydät Takuu-säätiön sivuilta.
  • Lataa Takuusäätiön Opas velkojen selvittelyyn tästä

2. Ole mahdollisimman aktiivinen

  • neuvottele takaisinmaksuaikatauluja velkojien, perintätoimiston ja ulosoton kanssa. Etsi tietoa ja tukea talouden saattamiseksi tasapainoon.
    • Talous ja velkaneuvonnan vinkkejä
    • Takuu-säätiön sivuilla runsaasti tietoa maksuhäiriömerkinnästä, ulosotosta, velkajärjestelyistä yms.

3. Estä lisävelkaantuminen

  • Velkaantunut pitkittää usein ongelman kohtaamista ja ratkaisemista maksamalla velkaa velalla.
  • Ota itsellesi tarvittaessa oma luottokielto, jolla pystyt estämään lisävelkaantumista siinä tapauksessa, että luottotietosi ovat yhtä voimassa.
    • Pikavippifirmat tarkistavat luottotiedot joko Suomen asiakastiedosta tai Bisnodelta. Tarvitset luottokiellot molempiin. Anna saamasi todistus läheisesi haltuun. Lisätietoa saat palveluntarjojien sivuilta.

4. Hae apua velkajärjestelyihin sekä talouden suunnitteluun

  • Talousasioiden koukerot ovat varsin monimutkaisia. Syyllisyys ja häpeä voivat estää avun hakemisen. Jos asioihin uskaltaa tarttua, henkinen taakka helpottaa ja ongelmiin alkaa löytyä myös ratkaisuja.
  • Velkalinja ja kysy rahasta -chat (p. 0800 9 8009 ark. 10-14, chat ma & ke 12-15) auttavat alkuun. Takuu-Säätiö voi auttaa ulos velkakierteestä myös siinä tilanteessa, että velat ovat menneet perintään tai hakijalla on maksuhäiriömerkintä. Takuu-Säätiö myöntää 2000 - 34 000 euron takausmaksuja velkojen järjestelyyn. Akuutissa peliongelmatilanteessa takausta ei saa, vaan ongelma pitää olla hallinnassa.
  • Kuntien talous- ja velkaneuvonnasta saat kattavampaa ja henkilökohtaisempaa tukea ja neuvontaa velkajärjestelyihin