Sitä ei ajatellut miten haluaa elämänsä elää, sitä vaan pelasi
Ville istui tietokoneen ääreen joka arkiaamu aikomuksenaan opiskella, mutta ajautui lähes poikkeuksetta pelaamaan.
”Ajattelin, että voin kuunnella luentoa samalla, kun pelaan. Mulla ei ollut edes toista näyttöä sille luennolle. Eihän siitä mitään mieleen jäänyt.”
Opiskelumotivaatio oli hukassa vuosikausia. Ville etsi sitä vaihtamalla opiskelupaikkaa useamman kerran, ja jaksoikin opiskella - aina ensimmäisen vuoden. Tilanne päätyi joka kerta siihen, että hän siirtyi autopilotille, jossa World of Warcraft vei voiton opiskelusta.
”Opiskelun välttelystä tuli noidankehä. Opinnot ei suju, joten pelailenpa vähän ja sitten pelailun takia opinnotkaan ei suju. Tämä piti tajuta, jotta siitä pääsi irti.”
Havahtuminen ja elämä kuntoon
Parin vuoden ajaksi Ville luovutti kokonaan, pelasi 12 tuntia päivässä, eikä siitä jäänyt muistoksi montaakaan opintopistettä. Tuolloin Ville ei nähnyt pelaamista osana ongelmia, vaan niiden seurauksena.
”Kun ei ollut elämänhallinta muuten kunnossa, niin oli silleen oletettavaakin, että pelaa paljon.”
Sitten mitta tuli täyteen. Ville päätti, että nyt on aika edistää opintoja, ja se vaatisi pelaamisen pistämistä pauselle joksikin aikaa kokonaan. Siitä alkoikin elämänhallinnan ja mielenterveyden kuntokuuri, joka tuotti tulosta nopeammin kuin Ville oli osannut odottaa.
Tietojenkäsittelytieteen opinnot alkoivat äkkiä maistua, kun onnistumisia tuli. Alkuun Ville lähti kirjastolle opiskelemaan, mutta kuukauden sisällä hän luotti itseensä jo sen verran, että teki opintoja omalla koneellaan - sillä samalla, jolla oli pelannut.
Toinen havahtuminen: paluu autopilotille
Pelaaminen oli helppo laittaa tauolle, kun keskitti kaiken tarmonsa opiskeluissa edistymiseen, mutta pelaamisen lopettaminen ei ollut koskaan Villen mielessä pysyvä ratkaisu.
Peliin tuli uutta sisältöä ja hän päätti kokeilla pelata pitkästä aikaa. Syyslukukautta oli kulunut muutama viikko. Asiat olivat kaikin puolin mallillaan vuoden kestäneen ryhtiliikkeen jälkeen.
”Pelaaminen yksinäänkin riitti kaatamaan koko pakan. Enhän siinä vaiheessa tehnyt muuta kuin pelailin. Vaikka oli jotain opiskeluja ja muuta elämänhallintaa miettinyt, niin kyllä ne katos siinä vaiheessa, kun pelaaminen meni ihan automaatiolle.”
Automaatiolla Ville tarkoittaa sitä, että hän pelasi oli se kivaa tai ei.
”Olin suunnitellut aamulle opiskeluhommia ja havahduin seuraavana aamuyönä neljän aikaan siihen, että käynnistelin taas uutta peliä. Tajusin, että eihän tässä ole mitään järkeä.”
Aiemmin pelaaminen tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta sekaisin olevan arkielämän vastapainoksi. Mutta nyt elämä oli muuten kunnossa ja pelaaminen uhkasi laittaa sen sekaisin. Missä siis mätti?
Pelaamisen lopettamisesta kohtuuteen
Aloittaessaan Restart-ohjelman, Ville oli jälleen pelaamatta, jotta tulisi opiskeltua. Pelaamatta olo tuntui kuitenkin ongelman kiertämiseltä.
”Jos en käsittele tätä asiaa mitenkään, niin lähteekö samanlainen jakso jotenkin huomaamatta myöhemmin sitten, että onko tämäkään oikea tapa – tavallaan sulkea koko asia pois.”
Restart-ohjelmassa Ville tutki pelitapojaan ja löysi useita erilaisia syitä pelaamiselleen. Pelaaminen oli tapa viettää aikaa ystävien kanssa. Ajoittain häntä vei pelin pariin FOMO, eli paitsi jäämisen pelko, sekä halu vältellä opintoja. Myös toistojen kautta syntyneet rutiinit olivat juurtuneet syvään kuten se, että hän oli tottunut avaamaan pelin heti aamusta. Kun Ville mietti mitä pelaamiselta haluaa, hän ymmärsi, että osa pelaamisen syistä oli hänen arvojensa mukaisia ja osa ei.
”Hyvää pelaamista oli muiden kanssa pelaaminen ja raidailut. Koska raidit on etukäteen sovittu ja ne kestää tietyn määrän tunteja oivalsin, että niihin keskittymällä voin hallitakin pelaamista. Pelaaminen yksin niiden ulkopuolella ei ole sitä hyvää pelaamista.”
Hyvään pelaamiseen keskittyminen ja turhasta karsiminen
Turhasta pelaamisesta luopuminen ei tuntunut niin vaikealta. Se antoi Villelle myös tavan tunnistaa välttelynhalun. Se yritti viedä hänet peliin silloin, kun pitäisi tehdä jotain tylsää, mutta arjen sujumisen kannalta tarpeellista. Ville innostui miettimään omaa ajanhallintaansa.
”En muista mistä se lähti. Leo Straniuksen kirjan kautta tutustuin muihinkin ajankäytön kirjoihin. Vinkistä lähdin kokeilemaan sitä, että suunnittelen aamulla koko päivän. Kun vähän kokeilin, löysin itselle sopivan tavan aikatauluttaa.”
Kun aikaa mietti sen kannalta, mitä elämältä ja pelaamiselta haluaa, oli helpompi laittaa aikansa siihen, mihin oli suunnitellutkin.
”Oli tosi hyvä huomata, että ikävät asiat vie vähempi aikaa kuin on ajatellut. Ja toisaalta kamalan montaa tuntia ei tarvitse pelata, että saa sen mitä siitä hakee.”
Yllättäen myös pelaamisen keskittäminen juuri antoisimpiin hetkiin sai Villen nauttimaan siitä enemmän. Välttelypelaamisessa tekemättömät asiat kummittelivat jossain mielen taustalla ja häiritsivät pelikokemusta. Kun velvollisuudet oli hoidettu alta pois tai niille oli mietitty aika tulevaan, pystyi keskittymään vain peliin ja siitä nauttimiseen hyvillä mielin.
Kohti pysyvää tasapainoa
Nykyään Ville miettii joka aamu miltä haluaa päivänsä näyttävän. Raidit on sovittu peliseuran kanssa joka viikolle etukäteen. Muun pelaamisen hän suunnittelee päivän vapaa-ajalle, joka tulee muiden tärkeiden asioiden jälkeen. Joka päivä ei tule pelattua ja aikarajoja Ville ei halua vetää liian tiukoiksi.
”Tuun vielä pitkään opettelemaan tätä juttua. Päivän suunnittelu on hyvä työkalu: kun suunnittelee, miltä haluaa päivän näyttävän, niin siihen kyllä pyrkiikin. Oon löytänyt hyvän tason, millaisena haluan pelaamisen olevan jatkossakin, silleen tasapainossa elämän muiden juttujen kanssa.”
Muille autopilotilla pelaaville ja opiskelua vältteleville Ville haluaa sanoa, ettei kannata luovuttaa. Kokeilemalla jotain uutta voi ottaa askeleen kohti siinä hetkessä mahdottomalta tuntuvia tavoitteita.
”Sitä jaksaa ja pystyy paljon isompiin asioihin, kuin mitä itse tajuaakaan. Kokeilu on just hyvä, kun se ei ole mikään lopullinen päätös.”
